Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tänään Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksen, jossa tarkastellaan maakuntien elinkeinoelämän ja työllisyyden nykytilaa ja lähitulevaisuuden näkymiä. Elinkeinoelämän tilanne on jatkunut haastavana pitkään, mutta pohjalaismaakunnissa ollaan edelleen toiveikkaita kasvun käynnistymisen suhteen. Alueen työllisyystilanne on edelleen maan parhaimmistoa, vaikka työttömyys on kasvanut pitkään.
Kehitysarviot ovat varovaisen positiivisia. Elinkeinoelämän ja yritystoiminnan odotetaan paranevan seuraavan vuoden aikana, työttömyyden arvioidaan vähenevän ja työvoiman kysynnän kasvavan, mutta kasvu-uralle pääseminen ei ole nopeaa eikä se tapahdu helposti. Suurimmat haasteet liittyvät yleiseen suhdannetilanteeseen, kilpailukykyyn ja osaavan työvoiman saatavuuteen.
Elinkeinoelämässä varovaisia kasvutoiveita, veturina vientiteollisuus
Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa ovat elinvoimaisia maakuntia, joissa monipuolinen elinkeinorakenne luo vahvan perustan kasvulle ja kehitykselle. Toimialoista teollisuudella menee hyvin etenkin Pohjanmaalla ja pitkään vaikeuksissa olleelta rakennusalalta voidaan nähdä pieniä piristymisen merkkejä. Vahva alkutuotanto on kärsinyt pitkään kannattavuusongelmista, mutta joissain tuotantosuunnissa kannattavuus on parantumassa ja maataloudessakin uskalletaan jälleen tehdä suurempia investointeja.
Maakuntiin on suunnitteilla edelleen merkittävä määrä puhtaan siirtymän investointeja. Kauppakamarin laskelmien mukaan investointeja on suunnitteilla jopa 20 miljardin euron edestä vuosikymmenen loppuun mennessä. Vaikka jotkin suunnitelmat ovat matkan varrella jääneet toteutumatta, ovat odotukset silti edelleen suuret. Investoinnit kohdistuvat esimerkiksi akku- ja vetyteollisuuteen, maa- ja merituulivoimaan sekä uusiutuvaan energiaan. Myös alueella jo olevat kansainväliset vientiyritykset kehittävät toimintaansa ja investoivat aktiivisesti.
Työttömyys on kasvanut pitkään, mutta kohtaantohaasteet vaivaavat edelleen
Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan työllisyystilanne on maan parhaimmistoa, vaikka työttömyys on ollut kasvussa etenkin pitkään jatkuneen suhdanneheikkouden vuoksi. Vaikka työttömyys on kasvanut, on alueella edelleen kuntia, joissa vallitsee lähes täystyöllisyys ja työvoimapula vaivaa erityisesti teollisuudessa. Työttömien määrän kasvu ei ole ratkaissut työvoiman saatavuuden ongelmia, mikä kertoo kohtaanto-ongelmasta työnantajien toiveiden ja työnhakijoiden osaamisen välillä.
Pohjanmaan väkiluku on hienoisessa kasvussa ja kasvua tulee erityisesti maahanmuutosta. Sen sijaan Keski-Pohjanmaan väestö vähenee ja ikääntyy. Työvoimareservin hyödyntäminen ja alueen veto- ja pitovoiman kehittäminen nähdään ratkaisevina tulevaisuuden investointien ja työvoiman saatavuuden turvaamiseksi. Ulkomaalaisen työvoiman rooli kasvaa, mutta korkeaa suomen tai ruotsin kielen taitoa vaativat tehtävät rajoittavat kansainvälisen työvoiman rekrytointia.
Syksyn 2025 Alueelliset kehitysnäkymät on laadittu syyskuun aikana ELY-keskuksen ja sidosryhmien yhteistyönä. Alueelliset kehitysnäkymät on ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys maakuntien ja seutukuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Katsaus laaditaan kaksi kertaa vuodessa. Kyseessä on laadullinen arvio, jossa keskeisessä roolissa ovat aluekehittäjien ja yritysten kehittämisen parissa toimivien henkilöiden näkemykset. Laadullista arviota tukevat tilastotiedot sekä alueelliset kyselyt ja barometrit.