Jätevesitunnelin suunnitteluun liittyvät valmistelutyöt Fleminginpuiston alueella

Turun seudun puhdistamo Oy selvittää ja suunnittelee nykyisen Fleminginpuiston viemäritunnelin läheisyyteen uutta jätevesitunnelia ja siihen liittyviä verkostomuutoksia. Tähän liittyen Vilkkilän- ja Tonttumäen alueella tehdään pohjatutkimuksia loka-marraskuun 2025 aikana.

Pohjatutkimuksien vuoksi joudutaan tekemään kairauksia, jotka voivat aiheuttaa kohtalaista meluhaittaa lähialueen asukkaille. Kairauksia tehdään klo 07-18 välisenä aikana. Stålarminkadulla yksittäisiä kairauksia voidaan joutua tekemään yöaikaan, jotta liikennehaitta olisi mahdollisimman vähäinen. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Jätevesitunnelin sijoittuminen ja aikataulu

Mahdollinen uusi jätevesitunneli sijoittuu Kupittaankadun ja Merimiehenkatu 4 välisen kallion sisään (kts. suuntaa-antava kartta). Tunnelin yhteyteen suunnitellaan huoltorakennus. Hanke on pääosin maanalainen. Hankkeella ei ole vielä toteutuspäätöstä. Suunnittelu kestää kesäkuusta 2025 kesäkuuhun 2026. Mahdollinen toteutuspäätös tehdään syksyllä 2026. Toteutuspäätöksestä riippuen rakentaminen alkaisi alkuvuonna 2027. Hankkeen toteutusvaihe kestää arviolta kolme vuotta. 

Miksi uusi jätevesitunneli tarvitaan?

Uutta tunnelia suunnitellaan, koska nykyinen jätevesitunneli on käyttöikänsä päässä. Uuden tunnelin rakentamista on päätetty selvittää, koska käytössä olevan tunnelin saneeraus olisi erittäin haastavaa muun muassa vaativasta ja kalliista ohituspumppauksesta johtuen, jonka häiriöt ympäristölle ja liikenteelle olisivat merkittävät. 

Miten hankkeen vaikutukset lähialueen asutukselle ja
ympäristölle huomioidaan?

Suunnitteluvaiheessa laaditaan riskiarvio, jolla varmistetaan, että
hankkeesta ei aiheudu haittaa ympäristölle ja kiinteistöille ja jotta
rakentamisen aikainen haitta voidaan minimoida.

source

Jätä kommentti